19.3.2014

Kevättä rinnassa

Heipä hei taas pitkästä aikaa! On kulunut tolkuttoman pitkä aika siitä, kun olen viimeksi ehtinyt kirjoitella, mutta voin sanoa, että 4 koiraa, reilu 1v taapero ja kotityöt pitää sen verta kiireisenä, että ei paljoa kerkeä enää muuta miettimään. Nyt on sopiva hetki istua alas ja naputella tännekin välillä jotain, vielä kun sais tenavan nukahtamaan niin vois löytää ajatuksistaan sen punaisen langan :D


Ehdin jo iloita pitkän aikaa keväästä, virtaa piisaa, lumet sulaa, vaatekerroksia voi vähentää, pääsee tekemään keväthommia.... JA KISSAN VIIKSET. Luntahan tuolla tupruttaa ja pakkasta löytyy. H.Y.I !

Käytiin tuossa maaliskuun alussa collieporukan kanssa lenkillä. Kävi taas vaan perinteiset, että colliellani on juoksut kivasti päällä, ja ne vaan venyi ja venyi, kun on 2 leikkaamatonta ja juoksuista narttua talossa, ne vain villitsivät toisiaan. Voin sanoa, hetken oli hauskaa kateltavaa tuo noiden painia, mutta jossain vaiheessa alkaa kyllästyttämään tavaroiden lentely alas, ällö haju, ja jatkuva läähätys toisen perään.


Lähdin sitten vain näiden mummojen kanssa lenkille, pienellä varauksella sen suhteen, että tuleeko mummot toimeen isossa laumassa. Mutta yllätyin erittäin positiivisesti!

Heta ja Kata pärjäsivät isossa porukka loistavasti, vaikka joukon pojat häiriköivätkin ;) ilmeisesti Lotan ja Lunan tuoksut oli vähän tarttuneet.



 

Mummot piti pojat kuitenkin kurissa, ja evästauolla Heta ei päästänyt ketään minun ja rinkassa olevan pojan luokse, vaan hääti kaikki pois. "Mun porukka." Kata taas oli ahne possu, ja kiersi ihmiseltä toiselle kerjäämässä, josko jotain herkkua irtois :D 

Käveltiin vaikea kulkuista metsäreittiä, ja olen edelleen hämmästynyt, miten siitä selvisin ilman isompia kaatumisia. Pojalla oli vain hauskaa, kun minä kompuroin :D

Useampi kilometri tuli käveltyä, ja onnekseni sain vielä kyydin äidilleni, olisi muuten ollut kivasti lisäkävelyä.





Ollaan täällä "korvessa" nautittu kauniista kevätsäistä ja oltu ulkona sen mitä nyt pystyy. Koirat on ainakin olleet erittäin innoissaan jään alta paljastuvasta maasta ja nurmesta. 


 
Kerran keppiholisti, aina keppiholisti

 Kevät on ihanaa

Ice Ige mammutti Manua lainaten: "En mä oo pullee, se on tää turkki!" 



Toivottavasti tässä pian alkaisi kevät tulla takaisin, en kaipaa enää yhtään lunta, kaipaan valoa ja lämpöä :) 

Joutsenet ainakin on olleet hyvissä ajoin liikenteessä


Niin, ja käytiinhän me Lotan kanssa helmikuun alussa mätsärissäkin, ja Lotta oli sinisten 4:s. Neljä kaunista pystiä ja ruusuketta komistaa hyllyä, se on vaan mätsäräreissä hankala aina olla selittämässä tuomareille, että Lotta ei ole pk. collie vaan lyhytkarvainen collie. Tai no, papereilla ja suvultaan on lk. collie. Mutta ulkonäöllisesti on jotain pk. ja lk. collien välistä. Turkkikin on niin kummallinen tavallaan, että saa koko koiran näyttämään turhan hyvin syöneeltä, mutta käsillä kun kokeilee, on se ihan ok.  Plus Lotta on collieksi aika lihaskimppu, kun se päivät pitkät saa olla vapaana juoksemassa :D


Palailen taas kirjoittelemaan, kun tulee vähän jotain uutta kirjoitettavaa. Siihen asti, aurinkoista kevättä kaikille!




5.10.2013

Back in business, maybe..

Huhheij, on siitä taas hurrjan pitkä aika kulunut kun viimeksin olen jotain päivitellyt. Yli vuosi tarkalleen ottaen. Monta kertaa ollut mielessä päivittää kuulumisia, mut ei vaan jotenkin ole kerinnyt. 

Miksikö en ole kerinnyt? Yksi sana: vauva.

Meille tosiaan tammikuussa tuli vähän perheenlisäystä, ja kaikki aikani ja energiani on mennyt esikoisen hoitamiseen. Mutta pikkuhiljaa tässä toivonmukaan päästään mukaan ns. normaali elämään ;)


Tässä välillä ollaan koirien kanssa käyty satunnaisesti agilityssä, Lotan kanssa ollaan käyty mätsäreissä (toukokuussa päästiin sijoillekin!) ja muuta pientä ollaan tässä puuhailtu. 

Tässä on nyt pitkän aikaa ollut suunnitteilla steriloida Lotta, mutta voin kertoa, Kelan tuilla se ei nyt ihan hei onnistu. Sitten kun pääsen töihin ja on oikeasti tuloja, niin voi harkita. Paljon hyvää olen kuullut Outokummun eläinlääkäristä, pitää soitella sinne sitten kun alkaa sterilointi tulla ajankohtaiseksi. Jos leikkaushinta on huomattavasti edullisempi kuin Kuopiossa, niin sitten todennäköisesti tulee halvemmaksi bensakuluineen päivineen käydä Outokummussa. 

Mutta palailen taas asiaan, kun jotain tapahtuu taas :)

24.8.2012

Paimennuspäivä 11.8.2012

Kävimme Lotan kanssa pari viikkoa sitten kokeilemassa paimennusta Rantasalmella. Lähdin ihan puhtaasta mielenkiinnosta mukaan kokeilemaan, kun Lotalla tuntuu olevan niin paljon tuota paimennusviettiä.

Hienosti meni koko paimennus. Lotta ei sekuntiakaan pelännyt lampaita tai epäröinyt, vaikka paimennuksen idea olikin alkuun hiukan hukassa. Olisi ollut niin paljon mukavampi leikkiä hippasta lampaiden kanssa!

Alkuun kokeilimme Lotan suhtautumista lampaisiin pitkän liinan avulla. Lotta pomppi lampaiden perässä kuin mikäkin aropupu. Kun kävi selväksi, että Lotta ei aio yrittää syödä lampaita, päästin Lotan irti ja lähdin myös itse kävelemään aitauksessa.


Paimennuskierros 1.



       
                                              Lotta kävi vähän kierroksilla väliajalla.
                                                                     
                                                    Boing!





Paimennuskierros 2.

                                                               BANZAIII!!



                                                    Tässä Lotta jo vähän ajaa lampaita minulle.
 




Luna parka ei saanut haluamaansa lammaspaistia, ja joutui odottamaan tylsistyneenä autossa.






Tätä lajia pitää ehdottomasti treenata joskus lisää, kuten myös agilityä! Siinä on kaksi Lotalle sopivaa lajia: paimennus ja agility.


20.6.2012

Paljon asiaa

Huh, paljon on taas ennättänyt tapahtua! Huh tätä menoa ja meininkiä.

Lotta täytti tuossa 15.6.2012 vuoden!!! Herramunjee, mihin se aika oikein katos.

Tässä alla muutama kuva synttärisankarista :)







Käytiin synttäripäivänä agilityssä, ja mukana oli siis NELJÄ koiraa. Siinä oli vähän hommaa :D  

                                                                      
Tässä koulutan vähän Lunaa....



Hyvin sujuu! :)

Sitten vähän  reeniä Hetalle...

Sujuu kuin vanhalta tekijältä :)


Teräsmummo Kata vauhdissa!

Hoplaa..! 


Lotta oli nuorimmaisena erittäin hyvässä vedossa. Tuli emännälle ihan kuuma juostessa!





Tässä treenien lopuksi pientä tokoilua.... Tehtävänä tässä oli luoksetulo.
 


Eli kaiken kaikkiaan, meillä on ollut viime aikoina oikein mukavaa! 


Elokuussa on myös minulle ja Lotalle tiedossa kiva päivä, koska päästään kokeilemaan paimennusta! Se voi olla oikein hauska päivä. 


Täältä löytyy sitten vähän lisää kuvia kesän touhuista :)

5.5.2012

Million Dollar Superstar

Olen taas unohtanut kiireissäni kirjoitella tänne, mutta nyt kirjoitan kun on asiaa. Ja paljon :)

Käytiin tuossa vappuna Lotan kanssa mätsärissä, ihan vaan sillä että olis jotain tekemistä. Lähdin vähän sillä asenteella sinne, että ei sieltä tule muuta kuin punainen nauha and that's it. Mutta kuinkas kävikään!

Lotta oli hallille päästyämme 100% täpinöissään päästessään taas tekemään hommia. Plus että houkuttimena oli nakkia, se on ultimate motivaattori.

Olimme numerolla 21 kehässä, parina oli villakoira.

Lotta vähän väisteli hampaita katsoessa, asia jota pitäisi edelleenkin treenata. Mutta aina kun pyydän jotakuta uutta tuttua katsomaan koiralta hampaat, ei juuri kukaan suostu. Collieilla kun on aika mahtavan näköiset hampaat.. ;)

Noo, kaikki muu menikin sitten hyvin, typy liikku hienosti. Punainen nauha sieltä tipahti :) Ja palautte oli, että "hyvin kaunis koira ja liikkuu edukseen".

Siinä sitten odoteltiin, että punaisten kehä viimein alkaisi. Oli suht pitkä odotus.

Kun viimein pääsimme kehään, menimme koko koiraletkan kärkeen, koska juoksutahtimme on nopea. Meillä ei riitä jolkottelu. Täytyy olla jonkun verran vauhtia, että koira pääsee esittelemään liikkeitään.

Siinä vaiheessa odotin, että meidät tiputetaan kehästä poikkeen. Järkytyksekseni meidät otettiin 4 parhaan joukkoon. Josta sitten meidät valittiin punaisten ykköseksi (!!!!). Jos ei tässä vaiheessa ollut vielä kyllin epäuskoinen olo, ette usko mitä se oli sitten kun lähdettiin BIS kehässä esintymään. Ei muuta kuin punaisten kehästä äkkiä viemään palkinnot omalle varikkopaikalle ja tankkaamaan makupaloja, ja sitten uudestaan.

BIS-kehä lähti nopeasti pyörimään, ja olimme taas kärjessä juoksemassa. Pikkusen meinasi olla hengästynyt olo, kun aika monta kierrosta oltiin juostu yhtä soittoa. Lottakin vähän meinasi alkaa olla uupunut, ja piti keksiä lisää keinoja millä saan koiran mielenkiinnon pysymään yllä. Sitten viimeisen kerran koirat seisomaan ennen viimeistä sijoitusta. Yksi kerrallaan koirat alkoi tipahdella paikoilleen, ja kun oli enää neljästä koirasta kaksi jäljellä, tajusin, että oltaisiin joko ensimmäisellä tai toisella sijalla koko best in show kehässä. (Aseta tähän väliin sydämentykytyksiä.)

"Ja tällä kertaa Best n show voittaja on collie Lotta!"  En osaa edes kuvailla, miltä siinä vaiheessa tuntui.

Menimme omalle palkintopaikallemme, ja  Lottakin näytti olevan tyytyväinen.

Siitä sitten kasaamaan iso kasa palkintoja mukaan, ja varikkopaikalle talsimaan. Kun sain tavarat käsistäni, taisin aiheuttaa yleistä hilpeyttä kanssa ihmisissä, sillä nostin koko koiran syliini (vaikka Lotta ynisi vähän siihen tyyliin, jonka voisi tulkita "äiti, ei julkisella paikalla!!") ja kehuin ja rapsutin koko koiran ihan höpsöksi. Ja Lotta sai PALJON makupaloja, oli tehnyt niin loistavaa työtä. En ole koskaan ollut ylpeämpi koirastani.



                                          Ylpeä Lotta!









Tässä tämänkertainen onnenhuuma tallennettuna blogikirjoitukseen :)




20.3.2012

She's a lady

Lotalla on ollut nyt juoksut, jotka ovat nyt luojan kiitos lopuillaan. Ei enää pahoja kuulon katoamisia, ei järjetöntä itsensä putsaamista, ei nylkyttämistä (KYLLÄ, Lotta on tätä tehnyt jokusen kertaa...) eikä koirien selkään hyppimistä. Huhhuh, olipahan melkoiset juoksut.

Mutta juoksujen ansiosta on tapahtunut seuraavaa: Lotta on aikuistunut. Ei ole moneen viikkoon tuhonnut mitään ihmeellistä, ja monesti kun tulen kotiin Lotta on ollut nukkumassa.

Lenkillä ollaan sitten treenattu sivulla kulkemista häiriötekijöiden kanssa ja on pakko sanoa, Lotta tottelee paremmin ilman hihnaa kuin hihnan kanssa.


 

Lotta myös palaa hyvin nopeasti minun luokseni, paitsi silloin harvoin kun tulee "apuvaapuvamikätuollaooooooon??! Pakkomennäkattomaaaan!" momentteja.

Myöskin luonteeltaan Lotta on hyvin erilainen koira. Seuraa minua kotonakin kuin hai laivaa, kaipaa hellyyttä paljon enemmän kuin yleensä ja on valmis tekemään ihan mitä vain huomion eteen. Myöskin nyt kun on ollut eräs vieras enemmänkin kylässä, Lotta on ollut kuin mikäkin vahtikoira ja tunkemassa nokkansa joka kohtaan. 

Olen tällä hetkellä ERITTÄIN tyytyväinen koulutustuloksiin. Otin alun alkaenkin painopisteeksi koulutuksessa sen, että peruskäytöstavat opetellaan ensin niin hyvin, että koira osaa ne vaikka unissaan. Eli ei hirveästi mitään pelletemppuja.  Vaikka nämä 7 kuukautta ovatkin olleet jokseenkin pitkiä kuukausia, on se ollut kaiken veren, hien ja harmaiden hiuksien arvoista. 

Nyt kun alkaa nämä perusjutut olla hanskassa, voidaan siirtyä astetta vaativimpiin asioihin. Kuten miten tervehditään vieraita (tätä ollaan pohjustettu jo jonkin verran), mutta kouluttamista vaikeuttaa kun luonani kyläilevät ihmiset eivät ole kaikki ihan niin sitoutuneita auttamaan minua koiran koulutuksessa.  Mutta kyllä se tästä. 

Jos jaksan, yritän ehkä opettaa muutaman "pelletempun" ;) 

Mutta kaikenkaikkiaan, nyt minulla nukkuu vieressä tätä juttua kirjoittaessani oikein lämmin ja pörröinen ystävä <3 




16.2.2012

Kuraa, kuraa...

Nämä hetket on kyllä se ikävämpi puoli koiran omistamisessa; siivota asuntoa perusteellisesti heti ensimmäisenä asiana aamulla, kun heräät siihen karmeaan hajuun kun koira on sontinut asuntosi täyteen. Olen pudonnut jo laskuissa, kuinka monet paskat olen viimeisen 48 tunnin aikana siivonnut. Ja pesukone on pyörinyt ankarasti.

Mutta nyt uskallan olla hieman toiveikas typyn suhteen, sillä Lotta ei enää läähätä aivan hervottomasti ja on asettunut muutenkin. En sitten tiedä johtuuko myös paastosta. Kunhan nyt lauantaiksi asettuisi. On tiedossa mätsäri :)

Ollaan treenailtu kovasti, mutta harmittaa kun kaikki kaverit kulkee niin eri aikoihin lenkillä, että en ole saanut ketään leikkimään tuomaria. Siinä tarvitsisin vielä melko paljon tekemistä, muu alkaa joten kuten olla hanskassa, koska ollaan harjoiteltu pienestä pitäen tätä :)